Papin puku Karjalasta

Jumalanpalvelukset ja niihin osallistuminen ovat ortodoksisen kirkon elämässä keskeisellä sijalla. Seurakuntaelämässä yleisimmät jumalanpalvelukset ovat lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna toimitettavat palvelukset.

Mikkelissä lauantai-iltana toimitetaan vigilia, joka koostuu ehtoo- ja aamupalveluksesta sekä ensimmäisestä hetkestä. Sunnuntaisin toimitetaan kolmas hetki ja liturgia.

Ortodoksisella kirkolla on rikas liturginen elämä, johon kuuluvat myös jumalanpalveluspuvut. Jumalanpalveluksen muoto on pienistä kulttuurieroista huolimatta samanlainen kaikkialla maailmassa. Myös jumalanpalveluksissa käytettyjen tekstien sisältö on sama, vaikka kieli vaihtuisikin.

Tässä nähtävä papin puku on yksi kirkon vanhimmista ja on peräisin Käkisalmen kirkosta 1800-luvun puolivälistä. Puku on valmistettu käsin laadukkaista materiaaleista aikaa säästämättä. Se sisältää kuitenkin kaikki samat osat kuin 2000-luvun jumalanpalveluspuku.

Puvun osat

Alimpana oleva stikari on hihallinen kaapumainen vaate, jonka selässä on risti. Sitä pitävät kaikki jumalanpalveluksen toimittamiseen osallistuvat, siis myös ponomarit ja lukijat, joita ei ole vihitty tehtäväänsä. Alusstikari on stikari ohuempi, mutta muuten samanmallinen vaate. Stikari symbolisoi sekä enkelin asua että tahrattomuutta, Kristuksen valkoista vaippaa ja kristityn kastepukua.

Stikarin päälle puetaan hihat, jotka kuvastavat siteitä, joilla Kristus sidottiin. Hihat symboloivat myös Jumalan luomisvoimaa. Se muistuttaa pappeja siitä, etteivät he luottaisi omiin voimiinsa, vaan pyytäisivät Jumalan apua.

Epitrakiili on pujotettu päälle niskan takaa ja se laskeutuu edestä lähes maahan asti. Epitrakiili on pappeuden merkki ja papit eivät voi toimittaa ehtoollista tai muuta kirkollista toimitusta ilman sitä. Epitrakiili kuvaa pappeuden siunattua taakkaa ja Jumalan armoa. Epitrakiili on myös symboli köydestä, jolla kaulasta sidottuna Kristus vietiin Pontius Pilatuksen eteen.

Pappi pukee leveän vyön alusstikarin ja epitrakiilin päälle. Vyö muistuttaa, että papin on oltava valmis palvelemaan Jumalaa. Kuvevaate taas on suorakaiteen muotoinen ja puetaan oikealle kupeelle olkalaukun tapaan. Kuvevaate kuvaa hengen miekkaa eli Jumalan sanaa, jolla pappi on varustettu.

Päällimmäiseksi pappi pukee felonin. Se on leveä hihaton viitta. Feloni kuvaa viittaa, johon sotilaat pukivat Kristuksen pilkatakseen häntä. Felonia kutsutaan myös vanhurskauden haarniskaksi.

Ortodoksisessa kirkossa pappi pukeutuu täydelliseen jumalanpalveluspukuun toimittaessaan liturgiaa sekä tietyissä kirkkovuoden juhlajumalanpalveluksissa. Kun pappi pukeutuu jumalanpalveluspukuun, niin hän ei edusta enää itseään, vaan hän erottautuu palvelemaan Kristusta ja toisaalta myös edustamaan Kristusta.

Teksti: Ortodoksi.net, muokannut pastori Mikko Mentu